Ilmasto

Onko kulutushyödykkeiden päästöjen kompensointi lottoa vai päästöjen vastikkeellista vähentämistä?

Ilmastopolitiikan ohjauskeinoilla pyritään vähentämään erityisesti tuotannon päästöjä. Kulutuksen aiheuttamia päästöjä voidaan vähentää myös kompensoimalla niitä, mutta johtaako kompensointi aidosti päästöjen vähenemiseen ja millainen keino se on? Kysymyksiä pohtivat Energiaviraston Pekka Ripatti ja Roland Magnusson, koska Compensaten ja arpajaishallinnon kiistassa on viitattu myös Energiaviraston kannanottoihin.

03/2020

teksti Pekka Ripatti ja Roland Magnusson

kuvat Lehtikuva

Viime viikkoina on käyty vilkasta julkista keskustelua siitä, ovatko Antero Vartian perustaman Compensate-säätiön kuluttajille tarjoamien päästöjen hyvitykset vastikkeellisia vai vastikkeettomia. Compensate on voittoa tavoittelematon säätiö, jonka tarkoituksena on ilmastonmuutoksen hillintä.

Mistä vapaaehtoisessa kompensoinnissa on kysymys?

Hyvitykset syntyvät, kun kuluttajat maksavat ostostensa yhteydessä valinnaisen lisähinnan, jonka Compensate käyttää kasvihuonekaasupäästöjä vähentävien hankkeiden rahoittamiseksi. Idea ei ole suinkaan uusi, vaan maailmalla on lukuisia päästöjä hyvittäviä yrityksiä ja yleishyödyllisiä yhteisöjä.

Viime vuonna Compensate pyysi arpajaishallinnolta linjausta siitä, ovatko sen kuluttajille tarjoamien päästöjen hyvitykset vastikkeellisia vai vastikkeettomia. Ennakkotapausta vastaavasta ei ole, sillä useat yritykset, kuten Finnair aina tähän kevääseen saakka, ovat tarjonneet tällaisia palveluita ilman arpajaishallinon linjausta.

Arpajaishallinto ei ole vielä antanut asiasta päätöstä, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien (14.1.2020) mukaan arpajaishallinnon tulkinta on, että Compensaten toiminta on vastikkeetonta, jolloin se vaatisi rahankeräysluvan. Säätiön itse nimeämien asiantuntijapanelistien mielestä kysymys on vastikkeellisesta toiminnasta. Samaa mieltä ovat myös päästöjen hyvitykseen erikoistuneet yritykset ja nimenomaan päästöhyvitysmarkkinoiden asiantuntijat. Esimerkiksi Perspectives Climate Groupin Hanna-Mari Ahonen ja Elinkeinoelämän keskusliiton Matti Kahra ovat twitterissä kirjoittaneet, että päästöjen kompensointi on vastikkeellista ja, että päästövähennysten markkinamekanismien toimintaa ei riittävästi ymmärretä.

Energiaviraston rooli

Julkisuudessa on viitattu myös Energiaviraston kannanottoihin. Energiavirasto ei kuitenkaan ole asianosainen, eikä Energiavirasto ota kantaa toisen viranomaisen tekemiin ratkaisuihin. Alkusyksyllä 2019 arpajaishallinto pyysi Energiavirastoa kuvaamaan, miten EU:n päästökauppajärjestelmä ja uusiutuvan sähkön alkuperätakuujärjestelmä toimivat. Kerroimme, että tiedot ovat saatavilla Energiaviraston julkisilta verkkosivuilta, minkä lisäksi arpajaishallinnolle toimitettiin lyhyet kirjalliset kuvaukset kummastakin järjestelmästä. Kuvaukset toimitettiin myöhemmin myös Antero Vartialle.

Mikä on EU:n päästökauppa?

Toisin kuin vapaaehtoinen päästöjen kompensointi, päästökauppa ja sähkön alkuperätakuujärjestelmä perustuvat EU:n sääntelyyn ja ovat julkisen vallan ohjauskeinoja, joilla pyritään vaikuttamaan yritysten ja kuluttajien käyttäytymiseen. Päästökaupassa EU:n komissio asettaa ensin päästöille sallitun enimmäismäärän. Sen jälkeen päästöoikeudet jaetaan jäsenvaltioille, jotka edelleen jakavat osan päästöoikeuksista EU:n linjausten mukaisesti yrityksille ja myyvät osan huutokaupoissa.

Jaettava päästöoikeuksien määrä on EU:n ilmastopolitiikan linjausten mukaan laskeva ja pienempi kuin kohdennushetken päästöjen määrä, jolloin päästöoikeuksia tarvitsevat tai tuotantoa laajentavat yritykset ostavat niitä. Teknologiaa tai tuotantoa vähäpäästöisemmäksi muuttavat ja ilmaiseksi päästöjä saaneet yritykset voivat puolestaan myydä ylimääräisiä päästöoikeuksia markkinoilla.

Energiavirasto on Suomen kansallinen päästökauppaviranomainen, jonka tehtäviin kuuluvat päästölupa- ja rekisteriasiat, yritysten ja todentajien valvonta sekä päästöoikeuksien huutokauppa. Toiminnan sääntelykehikon muodostavat EU:n päästökauppadirektiivi ja Suomen kansallinen päästökauppalaki.

Alkuperätakuujärjestelmällä varmistetaan vihreä sähkö

EU:n tavoitteena on vähentää päästöjä myös lisäämällä uusiutuvan sähkön käyttöä. Informaatio-ohjauksella tähdätään siihen, että kotitaloudet ostavat vihreää sähköä, joka voidaan varmentaa vain sähkön alkuperätakuujärjestelmällä. Uusiutuvana myyty (vihreä) sähkö on yksi monista myytävistä sähkötuotteista, josta kuluttajat maksavat markkinoilla määräytyvän hinnan. Tyypillisesti uusiutuvana myyty sähkö on perustuotteita kalliimpi, jolloin vihreys on eräänlainen lisähinta.

Alkuperätakuilla käydään kauppaa sähkötuotteiden fyysisestä markkinasta erillään, koska eri tuotantomuodoilla tuotettu sähkö sekoittuu jakeluverkossa ja kuluttajan ostama sähkö on aina fyysiseltä laadultaan samanlaista. Siksi fyysisestä markkinasta erillään oleva sertifikaatti eli alkuperätakuu on ainoa tapa varmistaa sähkön alkuperä. Alkuperätakuujärjestelmä on Euroopan laajuinen, joten alkuperätakuita voidaan siirtää myös EU- ja ETA-maiden välillä. Takuita myönnetään, siirretään ja peruutetaan alkuperätakuurekisterissä, jota ylläpitää Fingridin omistama Finextra Oy.

Energiavirasto valvoo vihreän sähkön tuottajia, myyjiä ja todentajia sekä rekisterinpitäjää, jotta tuottajat saavat tuotantomääräänsä vastaavan määrän alkuperätakuita, tuotettua sähköä ei käytetä kahteen kertaan ja jotta myyjät eivät voi markkinoida myymäänsä sähköä vihreänä ilman alkuperätakuita. Kansallinen laki sähkön alkuperätakuista on EU:n uusiutuvan energian direktiivin velvoittamaa sääntelyä.

Miten päästöjen kompensointi toimii?

Päästöjen kompensoinnissa tai hyvittämisessä on kyse siitä, että yksi talouden toimija maksaa toiselle talouden toimijalle päästöjen vähentämisestä. Toimijat voivat olla kuluttajia, tuottajia, palveluntarjoajia kuten lentoyhtiöitä sekä päästövähennyksiä luovia ja välittäviä yrityksiä.

Riippumatta siitä, tavoitellaanko toiminnalla voittoa, on luontevaa puhua markkinasta, jossa kasvihuonekaasupäästöjen vähenemillä käydään kauppaa. Kaupankäynnin yksikkö on yksi hiilitonni tai yksikkö. Yhdellä yksiköllä voi hyvittää esimerkiksi yhden matkustajan edestakaisen lennon Thaimaahan.

Mitattavien ja jäljitettävien päästöjen kompensoinnissa on kyse vastikkeellisesti toiminnasta, jonka seurauksena yksiköiden kuluttajat rahoittavat toiminnan, jolla yksiköitä luodaan. Kaupankäynnin tuloksena omistusoikeus toiminnan tuloksena syntyviin yksiköihin siirtyy kuluttajalle tai kuluttajan edustajalle, joka mitätöi yksiköt. Sen jälkeen ne merkitään käytetyiksi. Yksiköiden mitätöinti tehdään päästövähenemiä varten perustetussa rekisterissä. Rekisteriin merkityn mitätöinnin tarkoituksena on varmistaa, että yksiköt käytetään vain kerran.

Päästövähenemien osoittaminen ja mittaaminen

Hyvitysten ja kaupankäynnin uskottavuuden näkökulmasta on tärkeää, että päästövähennykset ovat todellisia ja jäljitettäviä. Ilmastokeskusteluissa puhutaankin yleensä lisäisyydestä tai sen puutteesta. Thaimaan lennon esimerkissä lisäisyydellä tarkoitetaan sitä, että päästövähennystä ei olisi tehty ilman matkustajan suorittamaa hyvitysmaksua. Mikäli päästöjen vähennys olisi tapahtunut joka tapauksessa, maksu ei vähennä päästöjä vaan se olisi ainoastaan lisätulo lentoyhtiölle. Lisäisyys pyritään osoittamaan siten, että päästövähenemät mitataan, raportoidaan ja todennetaan.

Päästövähenemien suuruuden ja pysyvyyden mittaamiseen liittyy epävarmuuksia. Suuruuden arvioinnissa merkittävä epävarmuus liittyy vertailukohtaan. Olisivatko päästöt toteutuneet, jos hyvitysmaksun kohteena olevaa toimenpidettä ei olisi tehty? Mitä luotettavampia vertailuajankohdan tiedot ovat, sitä luotettavammin myös päästövähenemä voidaan laskea, kun toteutuneet päästöt myöhemmin mitataan. Päästövähenemien pysyvyydellä tarkoitetaan puolestaan niiden ajallista ulottuvuutta, koska epävarmuus lisääntyy, mitä pidemmästä ajasta on kyse. Miten kauan toimenpiteet – joilla esimerkiksi metsiin sidottu hiilidioksidi ja hyödyntämättömien fossiilisten polttoaineiden sisältämä hiilidioksidi pysyvät poissa ilmakehästä – vaikuttavat?

Epävarmuuksien vähentämiseksi on kehitetty menetelmiä, joilla päästövähennysyksiköiden luomista ja niiden käyttöä voidaan luotettavasti arvioida. Tunnetuin niistä on YK:n ilmasto-ohjelman yhteydessä kehitetty puhtaan kehityksen mekanismi.

Ohjauskeino, anekauppaa vai jotain muuta?

Compensate saa päästövähennyshyvityksiä, kun kuluttajat maksavat ostojensa yhteydessä hyödykkeistä lisähintaa, jonka voi myös maksaa kuukausimaksuna. Jotta kuluttajat käyttäytyvät tällä tavalla, heillä täytyy olla tietoa käyttäytymisensä päästöjä aiheuttavista vaikutuksista. Sen he ovat saaneet koulutuksella, neuvonnalla tai valistuksella. Ohjauskeinosta ei ole kuitenkaan kysymys, sillä kulutushyödykkeiden kompensointi on vapaaehtoista eikä se ole julkisen vallan keino vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen.

Onko kompensaatioiden maksaminen sitten puhtaan omantunnon ostamista vai edistääkö lisähinnan maksaminen aidosti ilmastonmuutoksen hillintää? Hyvitysten uskottavuuden näkökulmasta tärkeää on, että päästövähenemät ovat todellisia ja jäljitettäviä. Näin olisi varmasti, jos kuluttajien maksamalla hyödykkeiden lisähinnalla yritykset esimerkiksi muuttaisivat tuotanto- tai palveluprosessejaan vähäpäästöisemmäksi, ja että muutos tehtäisiin vain lisähinnan seurauksena.

Kauaskantoisia vaikutuksia

Arpajaishallinnon ratkaisulla on kauaskantoisia vaikutuksia siihen, miten yritykset ja yleishyödylliset yhteisöt voivat Suomessa harjoittaa päästökompensaatiota tai muuta vastaavaa toimintaa. Compensate kerää varoja projekteihinsa periaatteessa samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomen Metsäsäätiö, jonka toiminta rahoitetaan raakapuun kauppojen yhteydessä puun myyjiltä ja ostajilta kerättävillä vapaaehtoisilla menekinedistämismaksulla (lisämaksu). Metsäsäätiön hallitus päättää maksuilla kerättyjen varojen rahoituskohteista, joita ovat muun muassa puurakentamisen ja metsien käytön hyväksyttävyyden edistäminen.

Ratkaisun valmistelu ja päätöksen tekeminen eivät tule olemaan helppoa kuten MustReadin Heikki Pursiainen kirjoittaa: ”En haluaisi itse olla miettimässä sellaisia älyttömiä kysymyksiä kuin missä määrin kahvikupin ostamisen yhteydessä maksettu kompensaatio ja reilun kaupan Kulta Katriinan ostaminen mahdollisesti poikkeavat toisistaan vastikkeellisuuden näkökulmasta.”

Pekka Ripatti on Energiaviraston johtaja sekä energia- ja ilmastopolitiikan ohjauskeinojen dosentti Helsingin yliopistossa. Roland Magnusson on Energiaviraston kilpailutusasiantuntija ja väitellyt taloustieteen tohtoriksi ilmastopolitiikan ohjauskeinoista.

Lue myös

Ilmasto

Päästöt vähentyneet päästökauppalaitoksilla vuonna 2022

Vuonna 2022 Suomen päästökauppalaitosten päästöt olivat 19,0 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, joka oli 1,3 miljoonaa tonnia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Laitosten päästöt pienenivät 6,4 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.

06/2023

Ilmasto

Päästöoikeuksien kirjaaminen muuttuu vuonna 2024

Päästöoikeuksia jaetaan maksutta tietyille päästökaupassa mukana oleville toimialoille. Ilmaisjaon piiriin kuuluvia laitoksia on Suomessa yhteensä noin 280. Muualla EU:n jäsenmaissa käytetyt ilmaisjaon mallit eroavat Suomen ilmaisjaon suoraviivaisesta menettelystä. Uudistuva EU-lainsäädäntö muuttaa päästöoikeuksien ilmaisjaon laskentaa ja kirjaamista vuodesta 2024 lähtien.

06/2023

Ilmasto

Suurten aurinkovoimaloiden esiinmarssi

Isot aurinkovoimalat yleistyvät merkittävästi tulevina vuosina ja yksittäisten voimaloiden koko kasvaa monikertaiseksi nykyisestä. Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat, voimaloiden määrä kasvaa jopa 120:een ja tuotantokapasiteetti jopa yli 9 500 megawattiin vuoteen 2030 mennessä. Energiaviraston ja Motivan Aurinkosähkövoimala-karttapalvelu näyttää mihin teollisen mittaluokan aurinkosähkövoimaloita suunnitellaan ja rakennetaan.

12/2023