Tällä hetkellä käytännössä koko Euroopan kattavalla sähkön vuorokausimarkkinalla hinta ei voi ylittää 4000 €/MWh, koska on päätetty, että tämän suurempia osto- tai myyntitarjouksia ei voi markkinalle jättää. Samalla on päätetty säännöstä, että jos markkinahinta ylittää vähintään 60 % tästä tarjousten ylärajasta, sitä nostetaan viiden viikon kuluttua tuhannella eurolla ylöspäin. Näin tehtiin viime keväänä, kun Ranskassa hinta oli kahdella tunnilla lähes silloisella ylärajalla eli 3000 €/MWh (hinnat olivat 2720 €/MWh ja 2990 €/MWh). Toisen kerran sääntöä käytettiin tänä syksynä, kun Baltiassa hinta oli 17.8. yhdellä tunnilla tasan nykyisellä ylärajalla eli 4000 €/MWh. Vain muutama megawatti enemmän tarjontaa tai vähemmän kysyntää olisi laskenut Baltiassa hinnan alle 2000 €/MWh. Mutta nyt tarjousten yläraja on 20.9. alkaen siis jo 5000 €/MWh.
Nykymekanismin taustaa
ACER on EU:n energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto, joka konsultointien jälkeen lopulta säätää EU-alueella toimivan sähkömarkkinan mekanismit. ACER on perustellut hinnan ylärajasääntöä mm. jonkinlaisella kompromissilla kahden näkemyksen välillä. Toisen mukaan sähkön kuluttajat eivät ole tottuneet arvioimaan, mikä sähkön taloudellinen arvo heille oikeasti on, ja sen vuoksi he jättävät ostotarjouksensa markkinalle yleensä korkeimmalla mahdollisella hinnalla, koska toteutunut hinta on yleensä selvästi tätä alempi. Hintakatto suojelisi heitä satunnaisilta korkeilta hintapiikeiltä. Toisen näkemyksen mukaan markkinan toimintaan ei saa puuttua minkäänlaisella hintakatolla, jotta markkinan tehokkuus ja investoinnit uuteen tuotantokapasiteetti ja kulutusjoustoon eivät vaarantuisi ja markkinatoimijat voivat vapaasti reagoida korkeisiinkin hintoihin.
Taloustieteen termeillä nykymekanismi voidaan kuvata niin, että markkinalla on hintakatto lyhyellä aikavälillä mutta pitkällä aikavälillä ei. Taloustieteessä lyhyellä aikavälillä tarkoitetaan aikaa, jossa investointeja uuteen tuotanto- tai kulutuskapasiteettiin ei ehditä tehdä eli hinnat muodostuvat markkinalla sillä hetkellä olevan kapasiteetin perusteella. Pitkällä (ja keskipitkällä) aikavälillä taas tuotanto- ja kulutuskapasiteetti sopeutuvat markkinatilanteeseen uusien investointien ja markkinoilta poistumisten kautta. Muutokset varsinkin sähkön tuotantokapasiteetissa tapahtuvat hitaasti, minkä vuoksi sähkömarkkinalla lyhyt aikaväli on moneen muuhun toimialaan nähden suhteellisen pitkä. Vaikea sanoa kuinka pitkä, mutta tulevan talven kannalta tämä lyhyt aikaväli on joka tapauksessa se tärkeämpi.
On selvää, että pitkällä aikavälillä minkäänlaista markkinahintaa rajoittavaa hintakattoa ei ole syytä olla. Jos korkeat hinnat ovat seurausta niukkuudesta eli siitä että viimeisiäkin (kalleimpia) tuotantoresursseja joudutaan ottamaan käyttöön kysynnän kattamiseksi, on oltava kannustin investoida uuteen tuotantokapasiteettiin ja kulutuksen joustoon. Mitä korkeampi hinta on, sitä suurempi on taloudellinen kannustin uusille investoinneille. Pitkän aikavälin hintakatto saattaisi myös tarpeettomasti estää markkinoille tulon uusilta teknologioilta, jotka tyypillisesti ovat alussa kalliita.
Mutta entä lyhyt aikaväli? Sähkömarkkinalla investoinnit tapahtuvat huomattavan hitaasti. Uuden tuotantolaitoksen rakentamiseen voi mennä useita vuosia. Vastaavasti esimerkiksi kuluttajien kiinteähintaiset, määräaikaiset sähkösopimukset voivat hidastaa kuluttajien osallistumista kysyntäjoustoon, mutta myös teollisuuden kysyntäjousto saattaa vaatia jonkinlaisia investointeja tai uudelleensuunnittelua. Koska investoinnit tapahtuvat hitaasti, on perusteltua, että myös niitä ohjaava hintasignaali muuttuu hitaasti. Markkinoilta vie aina aikansa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Jos hinnan annetaan nousta nopeasti hyvin korkeaksi, tämä oppiminen ja muutoksiin reagoiminen voi tulla hyvin kalliiksi.
Jos katsotaan pohjoismaista dataa, ACER:in lyhyen aikavälin huolet näyttävät aiheellisilta. Kysyntäjoustoa on tällä hetkellä korkeilla hinnoilla hyvin vähän. Selvästi suurin osa ostotarjouksista jätetään kattohinnalla. Aina ei ole varmaankaan tarkasti mietitty, onko tämä se sähkön aito arvo itselle. Baltiassa kysyntäjoustoa on erityisen vähän. Hinta olisi 17.8. ollut ties missä, jos minkäänlaista kattoa ei olisi. Kuluttajat on hyvä suojata tällaisilta äärihinnoilta. Toisaalta hintapiikit ovat usein seurausta harvinaisista yhteensattumista, joita ei ole osattu odottaa. Esimerkiksi Ranskassa huippuhinnat keväällä aiheutuivat useasta yhtäaikaisesta toisistaan riippumattomista harvinaisista tapahtumista. On hyödyllistä rajoittaa tällöin hinnannousua, koska investoinnit harvoin perustuvat poikkeuksellisen harvinaisiin hintapiikkeihin.
Sähkömarkkinoille on tuotantopuolella tyypillistä myös kapasiteetin blokkimaisuus (”lumpiness”). Tuotantolaitokset tai uudet siirtoyhteydet tulevat markkinoille hitaasti, mutta kun ne tulevat, kapasiteettia voi tulla yhtäkkiä paljon lisää. Tämä saattaa johtaa siirtymävaiheisiin, jossa markkina on hetken aikaa epätasapainossa, kun toimijat jäävät odottamaan tulevaa murrosta. Tällaisessa tilanteessa väliaikaisella hintakatolla voi olla tasapainottava rooli. Esimerkiksi Suomessa on vähän tämän tyylinen tilanne Olkiluoto 3:n suhteen. Uudet pitkäikäiset investoinnit eivät perustu hintoihin ennen Olkiluoto 3:n kaupallista käyttöä vaan hintoihin sen jälkeen. Eli korkeat hinnat ennen Olkiluoto 3:n täyttä tuotantotehoa eivät ainakaan uuteen tuotantokapasiteettiin investoimisen vuoksi olisi tarpeellisia. Toisaalta myös EU:ssa tavoiteltu siirtyminen pois venäläisestä energiasta voidaan ajatella siirtymävaiheena, jossa hintasignaalien tilapäinen peukalointi voi olla perusteltua.
Alhainen hintakatto
Mutta missä lyhyen aikavälin hintakatto sitten pitäisi olla? Jos hintakatto on alempi kuin korkeimmat myyntitarjoukset, se rajaa kalleinta tuotantoa pois (myös ulkomailta tulevaa). Tuotannon rajaaminen pois markkinalta on tietysti itsessään ongelmallista, kun ollaan tilanteessa, jossa riittävyyden kanssa voi tulla ongelmia. Esimerkiksi tällä hetkellä maakaasuun perustuvan sähköntuotannon rajakustannukset ovat yli 600 €/MWh (SRMC eli short-run marginal cost, sisältää polttoainekustannukset ja päästöoikeuden hinnan). Myös tätä kalliimmat myyntitarjoukset ovat perusteltuja, koska pitkällä aikavälillä voimalaitosten on katettava myös kiinteät ja investointikustannukset. Mitä harvemmin laitosta ajetaan, sitä enemmän se joutuu nostamaan tarjoushintaa rajakustannushinnan päälle ollakseen kannattava.
Suomessa kalleimmat myyntitarjoukset vuorokausimarkkinalla ovat tuhannen euron luokkaa, muualla Euroopassa selvästi enemmänkin. Korkeimpien myyntitarjousten alle menevä hintakatto voisi olla perusteltua, jos tarjoushinnat eivät perustu aitoihin kustannuksiin vaan tarjouksissa on ns. ilmaa. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos jollain toimijalla on paljon markkinavoimaa suuren kysynnän tunneilla. Tästä ei Suomessa kuitenkaan vaikuta olevan kysymys. Jos sähkön tuotannon kustannukset ovat aidosti korkeat, hintakatto ei siihen auta.
Mitä matalampi hintakatto on, sitä todennäköisempää on joutua jonkinlaiseen sähkön säännöstelyyn, sitä pitempiä säännöstelyjaksot ovat ja sitä suuremmalla määrällä kysyntä ylittää tarjonnan eli säännöstely on sitä hankalampaa. Alkuvaiheessa säännöstely tarkoittaa sitä, että ostajat eivät saa vuorokausimarkkinalta haluamaansa määrää kokonaan. Se saattaa olla vielä mahdollista korjata markkinoiden kautta, mutta loppuvaiheessa voidaan joutua kierrättämään lyhytaikaisia alueellisia sähkökatkoja ennalta sovitun kaavan mukaisesti. Kaikenlaista säännöstelyä on vaikea toteuttaa tasapuolisesti. Voi olla, että kohteet, joille tasainen sähkö on hyvin tärkeää ja jotka voisivat sen takia olla valmiita maksamaan sähköstä hintakattoa enemmän, jäävät ilman sähköä, kun samaan aikaan ne, joille se ei ole yhtä tärkeää, saavat sitä. On selvää, että olisi parempi antaa markkinan ratkaista se, kuka kulutusta milloinkin vähentää ja kuinka paljon.
Jos säännöstelyyn joudutaan usein, saattaa markkinoille ilmaantua epätoivottavia lieveilmiöitä. Jos ostaja arvelee, että se ei säännöstelyn vuoksi saa markkinalta kokonaan sitä määrää, mitä ostotarjous koskee, se saattaa kasvattaa ostettavaa määrää suuremmaksi, kuin mitä se oikeasti tarvitsee. Tämä sekoittaisi markkinoita entisestään. Tällaista on nähty aiemmin maakaasumarkkinoilla BalticConnectorin nominointien yhteydessä, kun toimijat ovat halunneet siirtää enemmän kuin mitä siirtokapasiteetti on mahdollistanut.
Matala, yksinkertainen hintakatto asettaa myös toimijoita eriarvoiseen asemaan. Se vaikuttaa suhteellisesti enemmän tuotantomuotoihin, joilla on korkeat rajakustannukset. Tasapuolisempi hintakatto vaatisi yritysten tarkan kustannusrakenteen ja strategian tuntemista. Etelämpänä Euroopassa esitetään joskus erilaista hintakattoa eri tuotantomuodoille. Pohjoismaissa tätä on vaikea toteuttaa, koska myyntitarjoukset eivät ole laitoskohtaisia vaan yrityskohtaisia ja yrityksillä voi olla hyvinkin monipuolinen tuotantoportfolio, jota ne myyvät yhdellä tarjouskäyrällä.
Kysyntäjousto
Pitäisikö hintakatto olla sitten heti korkeimpien myyntitarjousten yläpuolella? Jos se laitetaan siihen, se ei vaikuta tarjontaan, mutta silloin menetetään todennäköisesti kysynnän joustoa eli juuri sitä, että saadaan markkina päättämään, kenelle sähköä niukkuustilanteessa ohjautuu. Eli lyhyellä aikavälillä korkean hinnan hyväksymisen vastineeksi halutaan kysyntäjoustoa, muuten korkea hinta on ostajan kannalta täysin hyödytön ja haitallinen ja se kannattaisi katottaa. Keskeinen kysymys hintakattoasiassa onkin, miten kysyntäjousto käyttäytyy, kun mennään yli tuhannen euron hintoihin. Syntyykö sitä luonnostaan tai voiko sitä synnyttää esim. informaatio-ohjauksella? Tätä ei tiedä varmuudella oikeastaan kukaan, koska näin korkeita hintoja ei ole aiemmin ollut pitkiä ajanjaksoja, mutta tulevana talvena niitä voi olla edessä.
Jos katsotaan Baltian huippuhintaista tuntia 17.8., niin kysyntä ei vähentynyt yhtään 3000 €/MWh ja 4000 €/MWh välillä. Kysyntä väheni 1 MW 3000 €/MWh kohdalla ja sitten seuraavan kerran 2000 €/MWh tietämillä. Voi siis ajatella, että ostajat maksoivat sähköstä 2992 MWh x (4000 – 3000) €/MWh eli 3 milj. € ylimääräistä saamatta vastineeksi mitään. Vastaavasti 1 MW:n kysyntäjouston hinta oli 2992 MWh x (4000 – 2000) €/MWh eli 6 milj. €. On helppo pitää tällaista kysyntäjoustoa suhteettoman kalliina. Ainoa hyöty näistä korkeista hinnoista lyhyellä aikavälillä lienee siinä, jos ne kannustavat ostajia miettimään, miten ne voivat vähentää kulutusta, millä hinnalla ja tarjoamalla sen mukaisesti vuorokausimarkkinalle. Esimerkiksi Nord Pool ohjeisti tapauksen yhteydessä ostajia miettimään tarkemmin, voisiko kattohinnalla ostamisen sijaan miettiä vaihtoehtoiskustannusta, jos osa sähköstä hankitaankin päivänsisäiseltä markkinalta ja tarjota vuorokausimarkkinalla sen mukaisesti. Tämä on siis esimerkki informaatio-ohjauksesta. Toistaiseksi kysyntäjoustoa ei Baltian kysyntäkäyrille ole juurikaan ilmestynyt yli 2000 €/MWh alueelle, mutta ilahduttavasti viime aikoina Suomen kysyntäkäyrille on ilmestynyt joustoa jopa 3000 – 4000 €/MWh -alueelle. Muissa Pohjoismaissa kysyntäjousto vuorokausimarkkinalla on yhtä nihkeää kuin Baltiassa, mutta toisaalta niissä tarjontakäyrä voi olla erilainen kuin Suomessa. Joissain Keski-Euroopan maissa taas kysyntäjoustoa on tällä hetkellä vuorokausimarkkinalla selvästi Pohjoismaita enemmän.
Kysyntäjouston syntymiseen vaikuttaa paljon myös se, miten nopeasti hinnat vaihtelevat. Monen kuluttajan on helpompi siirtää kulutusta toiseen ajankohtaan niin, että kulutuksen kokonaismäärä pitemmällä ajanjaksolla ei lainkaan vähene. Esimerkiksi kotitalouksissa jotain kulutusta on ehkä helpompi siirtää halvemman hinnan tunneille vuorokauden sisällä, mutta siirto päivien tai viikkojen välillä voi olla vaikeaa. Teollisuudessa rytmi voi olla toinen. Tällaisen kulutuksen ajallisesta siirrosta tulevan kysyntäjouston hyödyntäminen edellyttää sitä, että hintojen annetaan vaihdella suhteellisen laajalla skaalalla, jotta kannustimet siirtoon ovat hyvät. Eli korkeampi hintakatto on perustellumpi silloin, kun hinnat vaihtelevat nopeasti ja paljon. Jos hintakatto on matala ja se rajoittaa hintoja pitkiä aikoja, kulutuksen siirto halvemman hinnan ajanjaksoille voi olla vaikeaa tai kannattamatonta, mikä vähentää kysyntäjouston tarjontaa. Mutta tässäkin on vaikea etukäteen tietää, miten paljon ja minkälainen hintojen vaihtelu kysyntäjoustoa synnyttää eniten.
Hinnan teoreettinen yläraja
Entä pitäisikö hintakatolle olla mitään ylärajaa? Taloustieteen perusteorioiden ja ihan arkijärjenkin mukaan sähkön ei pitäisi koskaan maksaa enemmän kuin mikä on toisen vaihtoehdon eli sähköttä jäämisen kustannus kuluttajalle. Eli pitäisi tietää, kuinka paljon kuluttajat ovat valmiita maksamaan siitä, että sähköt eivät katkeaisi. Tätä voi kysyä suoraan kuluttajilta ja niin on tehtykin. Itse asiassa sähkön sisämarkkina-asetus velvoittaa selvittämään tämän ns. VoLL-arvon (Value of lost load) kullekin hinta-alueelle toimitusvarmuustason arviointia varten, mikäli jonkinlaista kapasiteettimekanismia halutaan soveltaa.
Nämä VoLL-arviot voivat tuntua yllättävän korkeilta. Suomessa on päädytty joitain vuosia sitten toteutettujen kyselytutkimusten perusteella keskimääräiseen VoLL-arvoon 8000 €/MWh. Tyypillisesti yksittäisen kotitalouden tai yrityksen on kuitenkin erittäin vaikea arvioida tarkkaa VoLL-arvoa ja siksi tuloksiin on suhtauduttava varauksella. Tulokset vaihtelevatkin erittäin paljon erilaisilla menetelmillä ja eri maissa tehdyissä tutkimuksessa. Esimerkiksi Suomessa kotitalouksien VoLL saattaa vaihdella välillä 4000 – 20000 €/MWh. Silti on selvää, että kyse on useista tuhansista euroista, ei sadoista.
Joissain EU:n ulkopuolisilla sähkömarkkinoilla hintakatto pyritään asettamaan suoraan tasolle, jossa VoLL:in arvellaan olevan. Euroopassa on ajateltu, että hintasääntö mahdollistaa pitkällä aikavälillä hintakaton asettumisen automaattisesti VoLL:in tasolle. Yleensä kuitenkin sähkömarkkinoiden hintakatot ovat selvästi VoLL:in alapuolella, mutta toisaalta myös toteutuneet hinnat selvästi hintakaton alapuolella. Tällaiset VoLL:ia selvästi alemmat hintakatot vaikuttavat toimivan hyvin. Kyse ei ole siitä, etteikö taloustieteen teoria toimisi käytännössä, vaan siitä että mm. riittävän tiedon puutteen vuoksi ihmiset eivät välttämättä käyttäydy yhtä matemaattisen tarkasti kuin teorioiden lähtöoletuksissa oletetaan.
Mielenkiintoinen teoreettinen lähestymistapa asiaan on myös se, että koska hintakatolla haetaan edullista kysyntäjoustoa ja riskinä on, että se tulee liian kalliiksi, niin pitäisikö itse asiassa sähkön hinnan sijaan kysyntäjouston hinta olla se, jolle asetetaan katto? Eli käytännössä peli vihellettäisiin markkinalla poikki alemmalla hintatasolla silloin, kun kysyntäjouston hinta on korkea (kysyntäkäyrä on jyrkkä) ja korkeammalla hintatasolla silloin, kun kysyntäjousto on halvempaa (kysyntäkäyrä loivempi). Tämä on kuitenkin enemmän akateemista pohdintaa kuin jotain, mitä voi soveltaa käytäntöön nykytilanteessa, mutta on hyvä tunnustaa, että nykymekanismi ei ole välttämättä joka tilanteessa täydellinen ja sitä kannattaa koko ajan tarkastella kriittisesti ja tarvittaessa kehittää.
Yhteenvetona voisi ajatella, että jos katsotaan asiaa vain Suomen näkökulmasta, alle 1000 €/MWh hintakatto olisi nykytilanteessa hyvin erikoinen ja se vaatisi erittäin hyviä perusteluja. Mutta siitä ylöspäin hintakattoa voikin sitten esittää varsin laajalla skaalalla. Jos uskoo, että kysyntäjoustoa syntyy tai sitä voidaan synnyttää, kun hinnat edelleen nousevat tai vaihtelevat voimakkaasti, voi korkeakin hintakatto olla perusteltu. Jos taas ei usko kysyntäjouston syntymiseen, arvioi kysyntäjouston tulevan liian kalliiksi, tai haluaa varmuutta hintoihin ja luottaa säännöstelyn onnistumiseen riittävän hyvin, voi kannattaa matalampaa hintakattoa. Jonkinlainen kolmas tie voisi olla kysyntäjouston varmistaminen ennalta esim. Olkiluoto 3:n järjestelmänsuojan tapaan, mutta siinä törmätään helposti lainsäädännöllisiin ongelmiin (valtiontuki), jos se toteutetaan markkinan sisällä.
Joka tapauksessa lyhyellä aikavälillä hintakatto on koko ajan ollut olemassa ja epäilemättä se on sitä jatkossakin. Tästä syystä keskustelu siitä, pitäisikö hintakatto olla vai ei, ei ole kovin hedelmällistä, jos ei samalla puhuta siitä, millä hintatasolla hintakaton pitäisi olla, millä perusteella juuri siinä, kuinka kauan sen pitäisi olla voimassa, pitäisikö hintakaton päivittyä jonkin säännön perusteella tilanteen muuttuessa, ja mihin tällainen sääntö pitäisi kytkeä? Nämä kaikki ovat vaikeita kysymyksiä, mutta poikkeustilanteissa nämä asiat saattavat olla aivan keskeisiä elementtejä tämän herkän markkinan tehokkaan toiminnan kannalta.
Juha Teirilä työskentelee ekonomistina sähkön ja kaasun tukkumarkkinoiden valvonnassa. Juha avaa havaintojaan sähkön ja maakaasun tukkumarkkinadatasta Twitterissä – ota seurantaan @JTeirila.
Tutustu Juhan blogiin ja uusimpaan kirjoitukseen sähkön tukkumarkkinoiden tilanteen vertailusta vuosina 2021 ja 2022.
