Viime vuonna Suomessa keskusteltiin vilkkaasti siitä, ajaako uusi rakennusten energiatehokkuusdirektiivi meidät kotien ennenaikaisiin pakkoremontteihin. Nyt neuvottelukierrosten päätteeksi lopullinen direktiivi valmistui kohtuullisemmilla vaatimuksilla, eikä yksittäisille asuinrakennuksille kohdistu energiasäästövelvoitteita, vaan seurantaa tehdään koko maan tasolla.
Onko EU:n pelko usein turha vai osoittautuuko se turhaksi? Tarkastellaanko sitä, mitä Euroopan komissio alun perin ehdottaa tai Euroopan parlamentti prosessin aikana jäsenvaltioilta haluaa. Vai sitä lopputulosta, johon on pitkässä neuvotteluprosessissa päädytty. Kohtuullisella kokemuksella voin sanoa, että ne pelot, joita komission ja parlamentin vaatimukset ihan aiheestakin herättävät, eivät muutu turhiksi itsestään.
Sanotaan, että EU-lainsäädännön valmistelua on ”välillä hankala seurata”. Sitä on prosessin ulkopuolisten mahdotonta seurata, tai edes ymmärtää mistä tosiasiallisesti neuvotellaan. Myös direktiivin ”hioutuminen parlamentin valiokunnissa” on yksisilmäinen näkemys.
Kun komissio antaa ehdotuksen direktiiviksi, siirtyy se kahteen erilliseen prosessiin. Jäsenvaltioiden eli neuvoston puolella ryhdytään kirjoittamaan ehdotuksesta versioita, kunnes löytyy sellainen, joka sisällöllisesti kelpaa neuvoston määräenemmistölle. Tässä vaiheessa on se pienen jäsenvaltion paikka vaikuttaa direktiivin sisältöön. Parlamentin puolella on oma prosessinsa valiokuntineen, lopputulos satamäärin muutosehdotuksia komission ehdotukseen. Neuvostolla ja parlamentilla on asiasta omat tasavertaiset näkemyksensä ja komissiolla kolmas. Näistä pitää sitten saada yksi yhteinen, jotta direktiivi voi tulla voimaan.
Toivottu neuvottelutulos vaatii isoja onnistumisia
Komission ehdotus direktiiviksi käynnistää aina Suomessa kansallisen valmistelun, jota tehdään nimetyn vastuuvirkamiehen johdolla. Direktiiviehdotuksen valmistelua seurataan vuodenkin päivät ennen sen virallista julkistamista. Sen ansiosta vastuuvirkamiehellä ja tukitiimillä on paljon taustatyötä jo valmiiksi tehtynä. Eduskuntaa on informoitava nopealla aikataululla komission ehdotuksen sisällöstä sekä niistä vaikutuksista ja seuraamuksista, joita ehdotuksella on yhteiskuntamme eri sektoreille. Keskeinen osa informointia on valtioneuvoston ehdotus Suomen kannaksi. Se määrittää neuvottelijan valtuudet jäsenvaltioiden kesken käynnistyvässä neuvottelussa. Eduskunnalla on oma formaali prosessinsa, miten direktiiviehdotuksia eri valiokunnissa käsitellään.
Virkavastuulla valmistelutyötä tekevän virkamiehen on perustettava analyysinsa komission ehdotukseen. Arvuuttelu siitä mitä pöydällä on sen jälkeen, kun pari vuotta väännetään muiden jäsenvaltioiden, parlamentin ja komission kanssa, ei ole mahdollista. Jos komissio on ehdottanut pakkoremontteja mitään rakennusta siitä ulos sulkematta, uhkana on pakkoremontti jokaista mummonmökkiä myöten. Tämä ei ole mielipide tai pelottelua vaan tosiasia. Jos pakkoremontit on Suomen kannassa huonoksi todettu, on tilanteen muuttamiseksi tehtävä neuvottelupöydissä kaikki mahdollinen.
Koko direktiivineuvottelun aikana vain muutama virkamies tietää tarkalleen missä mennään, mitä on mahdollisesti tulossa, ja mitä se käytännössä meidän yhteiskunnallemme tarkoittaisi. Tilanneanalyysi taustalla päivittyy koko ajan.
Heikki Väisänen johtaa Energiavirastossa energiatehokkuus-ryhmää. Energiatehokkuusdirektiiviä (EED) koskevat neuvottelut ovat jo viidennet, joissa “Wäiski” on ollut urallaan mukana.
Direktiivi-CV: ESD (2006), RED (2009), EED (2012), EED (2018) ja EED (2023).
