Suomeen on suunnitteilla useita sähkövetoisia investointeja datakeskuksista akkuteknologiaan ja vedyn tuotannosta lämmitysjärjestelmän sähköistämiseen. Keskustelu erityyppisten investointien hyödyistä Suomelle jatkuu, ja etenkin ekonomistit ovat varoitelleet tilanteista, joissa sähkön käyttö lisääntyisi merkittävästi alhaisen jalostusarvon tuotteiden vuoksi.
– Ymmärrän sekä tuottajien että ekonomistien näkökulman. Sähkö on Suomessa nyt niin edullista, että meidän on vaikeaa kehittää energiantuotantoa. Toisaalta ei meidän kannata pelkkää sähköä myydä, vaan kiivetä arvoketjussa mahdollisimman ylös, Ville Voipio toteaa.
Voipion puheenvuoro Energiaviraston Uusiutuvan energian päivässä tammikuussa 2026 paneutuu tähän ajankohtaiseen kysymykseen – mihin sähkö pitäisi käyttää. Perheyhtiö Vaisalan hallituksen puheenjohtajana työskentelevä Voipio toimii parhaillaan sekä Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana, Turun kauppakorkeakoulun työelämäprofessorina että Climate Leadership Coalition ry:n hallituksen puheenjohtajana. Eri rooleissaan hän on pitänyt esillä kotimaisen talouskasvun rakentamista digitalisaation ja vihreän siirtymän varaan.
Voipion mukaan esimerkiksi metalli- ja akkuteollisuuden kaltainen energiaintensiivinen alkutuotanto sopii kyllä Suomen maaperälle oikein hyvin, mutta tämän ympärille pitäisi rakentaa korkeamman lisäarvon toimintaa.
– Hyvä esimerkki voisi olla sähkön kysyntäjousto. Jos opimme rakentamaan teollisia prosesseja ja yhteiskunnan muuta toimintaa kysyntäjoustavaksi, sille osaamiselle on kysyntää muuallakin.
Vilkas sähköverokeskustelu datakeskusten ja kaivosten ympärillä on näyttäytynyt Voipiolle mustavalkoisena ja verotusratkaisut heikosti valmistelluilta. Sähköistymistä hän ei jarruttelisi. Monet yksittäisetkin ratkaisut vievät kohti parempaa, esimerkiksi kaivoksissa diesel-dumpperien korvaaminen sähköisillä hisseillä. Oleellista olisi kuitenkin nostaa keskusteluun, miten saman nimikkeen alla olevat toimijat voivat olla hyvin erilaisia yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan.
– Pahimmillaan meillä on datakeskuksissa peruskuormaa sähköverkkoon tuova yhteiskunnallisesti haitallisia propagandavideoita hilloava toimija, joka ei tuo kuin pakolliset työpaikat. Parhaimmillaan meillä on yhteiskunnalle perusinfraa tuottava toimija, jonka ympärille muodostuu tutkimusta ja kehittämistä ja joka osallistuu omalla varavoimallaan sähköverkon tasapainottamiseen. Tai sitten meillä on bitcoinin louhija, jonka yhteiskunnallinen hyöty on kysymysmerkki ja joka työllistää hyvin vähän, mutta jonka kulutus on juuri sitä kaivattua uusiutuvaa energiaa tukevaa joustavaa kysyntää.
Yksioikoisesti energiamäärään sidotun veron lätkäiseminen sähkön kulutukselle on siis Voipiosta hyvin huonosti osuva toimenpide. Hän korostaa, että valtion olisi mahdollista sekä asettaa Suomeen tähtääville toimijoille vaatimuksia että hinnoitella sähkömarkkinavaikutuksia toiminnan laajempien vaikutusten mukaan.
Ulos varmistelun kulttuurista
Julkisuudessa Voipio on tuonut esiin suomalaisten yritysten riittämätöntä panosta tutkimukseen ja kehitykseen. Viivan alle jäänyttä on useammin jaettu osinkoina kuin investoitu tutkimuksen ja kehityksen kautta tulevaan kasvuun.
– Siitä on paljonkin dataa, että suomalaiset yritykset käyttävät kansainvälisiä verrokkejaan vähemmän panostusta tuotekehitykseen, yritysostoihin tai muihin kasvutoimiin. Kun tästä narusta otetaan kiinni, vastuu on yritysten omistajilla. Sitten päästäänkin monimutkaisempaan kysymykseen siitä, keitä omistajat ovat, ja miksi omistajat eivät vaadi kasvua.
Tätä kysymystä Voipio lähtee purkamaan auki siitä, mitä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta (TKI) erilaisille ja eri elinkaarivaiheissa oleville yrityksille ylipäätään tarkoittaa.
– Meillä voi olla nälkäinen teknologia-startup, joka käyttää TKI:hin kaiken rahansa, jolloin panostus riippuu vain rahoituksen saatavuudesta. Toisessa päässä skaalaa on elämäänsä tyytyväinen vakiintunut yritys, joka tuottaa mukavasti osinkoja omistajilleen ja joka ei näe syytä lähteä hötkyilemään. Suuri yritys taas voi olla liian iso kala liian pienessä lammessa, jolloin samalla toimialalla laajentuminen osoittautuu kovin vaikeaksi.
Taustaa innovoimattomuudelle löytyy myös talouden rakenteista. Suomessa ei ole kovin hyviä markkinoita riskipääomille, ja kotimaiset verorakenteet kannustavat pikemmin tasaiseen tuottoon kuin riskillä kasvamiseen. Eikä meillä kovin positiivisesti suhtauduta heihin, jotka ottavat riskiä mutta epäonnistuvat.
Yhteinen tekijä tälle kaikella on yhteisen kasvun kulttuurin puuttuminen, Voipio summaa ja tiivistää lähihistorian: kaivauduimme toisen maailmansodan jälkeisestä syvästä kuopasta valtiovetoisesti ylös, ja hyvin tiivis teollinen klusteri veti meidät kasvuun 1980-luvulle asti. Seuraava kasvuvaihe laman jälkeen tuli yksinomaan Nokia-vetoisesti, jolloin yksi huikean hieno yritys tuotti valtavaa lisäarvoa kansantaloudelle.
– Olen kuitenkin optimisti, koska asiasta on alettu puhua koko ajan enemmän. Nyt toivottavasti puheet alkavat kääntyä toimenpiteiksi eri tahoilla. Meillä ei enää ole varaa varmistelun kulttuuriin, nyt pitäisi oppia sietämään hallittuja riskejä.
Voipion mukaan kasvukulttuurin voimistamiseksi tarvittaisiin nyt hieman siiloutuneen toimiala-ajattelun sijaan yhteistä visiota. Tässä ideointityössä hän nostaa omaksi tämän hetken keskeiseksi työtehtäväkseen pyrkimyksen ymmärtää mahdollisen ja mahdottoman rajaa: visioiden on oltava rohkeita mutta kuitenkin luonnontieteiden tai teknologian rajoissa mahdollisia.
– Hyviä aloitteita vision luomiseen olen nyt nähnyt muutamia, joten tässäkin uskallan olla luottavainen sen suhteen, että järkevää dialogia saadaan aikaan. Tarvitsemme monta erilaista innostavaa ja realistista visiota, jotta meillä on mistä valita. Kiire tässä kuitenkin on, koska jokainen nykyisellä polulla kuljettu päivä sulkee jotain pois tulevaisuudesta.
Suunta vihreään siirtymään
Kiireellinen on myös palapeli yritysten toiminnan ja talouskasvun sovittamisesta ilmaston ja luonnon raameihin. Voipion mukaan paraatiesimerkki toimivasta markkinoihin pohjautuvasta mekanismista on hiilen päästökauppa, jossa päästöjä vähennetään edullisimmalla tavalla haittojen hinnoittelun kautta.
– Seuraavana jonossa lienee luontoarvokauppa. Ihmisen aktiviteetti tuhoaa luontoarvoja, mutta niitä voidaan myös toisaalla suojella ja kohentaa. Kieltolinja on tässäkin vaikea, koska me emme saa siirtymää tehtyä aiheuttamatta haittaa. Teema ei ole aivan yksinkertainen, mutta nykytilanteesta on helppo parantaa.
Vihreää siirtymää ohjaavan sääntelyn Voipio toivoo olevan markkinaehtoista ja teknologianeutraalia, jolloin yhteistä tavoitetta kohti ohjattavilla toimijoilla säilyy vapaus etsiä tehokkaat ja sopivat keinot esimerkiksi innovaatioiden kautta.
– Yleisesti toivon laajakulmalinssiä. Osittain regulaation tekotavan vuoksi asioita usein ratkaistaan yksi kerrallaan. Tulos voi olla ensiluokkainen yksittäisen asian osalta, mutta kokonaisuuden kannalta asiat voivat mennä huonoonkin suuntaan. Tässä kohdassa viranomaistoimija näkee asioiden eri puolet, jolloin toiminta voisi olla kokoavaakin.
Voipio korostaa tarvetta hyödyntää digitaalisen teknologian mahdollistamia tapoja ja soveltaa ennakkoluulottomasti tekoälyä. Suomalaisen osaamisen kehittämistä tulee ajatella maan rajoja laajemmin.
– Suomen pitää profiloitua tiukasti luonnontieteisiin ja teknologiaan nojaavaksi avoimeksi ajattelijaksi. Yksin voimme lopulta ratkaista varsin harvoja ongelmia.
Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja ja Turun kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Ville Voipio on yksi Energiaviraston Uusiutuvan energian päivän 27.1.2026 pääpuhujista. Voipio käsittelee esityksessään sitä, mihin sähkö pitäisi käyttää.
