Tynkkysen tie Venäjä-tutkimukseen alkoi maantieteestä. Venäjän kielen taito ja asumisvuodet Neuvostoliitossa ja Venäjällä veivät hänet itänaapurin alue- ja ympäristökysymyksiin, joista hän väitteli vuonna 2007 Luoteis-Venäjää käsitelleellä tutkimuksella. Öljybuumin siivittämä energiavetoinen nousukausi oli yksi syy siihen, että Helsingin yliopistoon perustettiin Venäjän energiapolitiikan professuuri. Tynkkynen aloitti tehtävässä vuonna 2011.
Tynkkysen mukaan Suomessa on paljon Venäjä-osaamista, mutta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vuonna 2022 suurelle yleisölle annettiin useiden asiantuntijoiden ja poliitikkojen osalta turhan ruusuinen kuva itänaapuristamme.
– Suurimmalle osalle oli ilmeistä, ettei Venäjä ollut demokratia, vaikka sitä maa imitoikin. Merkittävin puute ymmärryksessä liittyi kuitenkin venäläisten maailmankuvaan ja siihen, ettemme riittävällä syvyydellä perehtyneet venäläisen kulttuurin imperialistiseen, väkivaltaiseen perustaan. Tämä sotahan ei ole Putinin, vaan venäläisten.
Kun energia muuttuu ulkopolitiikaksi
Venäjän energian ja politiikan suhde näyttäytyy Tynkkyselle pitkänä historiallisena ketjuna.
Tynkkysen perhe asui Moskovassa 1970-luvulla, jolloin Neuvostoliitossa elettiin pysähtyneisyyden aikaa. Talouskasvu hidastui, järjestelmä byrokratisoitui ja uudistuksia vältettiin. Tynkkynen kertoo jälkikäteen pohtineensa, miten öljykriisien nostattamat vientitulot helpottivat tiukkenevan kontrollin ja ulkopoliittisen koventumisen toteuttamista.
– Kun perheemme asui jo Suomessa 1980-luvulla, öljyn hinnan voimakas lasku vauhditti sekä demokraattisia uudistuksia että Neuvostoliiton romahdusta. Putinin kaudella öljytulojen rikastuttama Venäjä on jälleen väkivaltainen.
Tynkkysen mukaan energiapolitiikka Venäjällä on paljon laajempi käsite kuin usein ymmärretään – se on osa valtion kokonaisstrategiaa. Neuvostoliiton tapaan Putinin Venäjä käyttää energiaa ja muitakin hyödykevirtoja ulkopolitiikan ja pakottamisen välineenä.
Hän nostaa esiin historiallisen vertailun, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle: 1930-luvun holodomorin aikana ukrainalaisilta pakolla kerätty viljavaranto myytiin Eurooppaan samalla peruslogiikalla, jota Venäjä sovelsi myöhemmin kaasussa ja öljyssä – kilpailuttamalla Euroopan maita toteuttamaan Venäjälle myötämielisempää politiikkaa vastineeksi alennetusta raaka-aineen hinnasta.
Suomen tie riippuvuuteen ja siitä ulos
Suomen oma kytkeytyminen venäläiseen energiaan oli Tynkkysen mukaan sekä Venäjän tarjontastrategian että Suomen omien valintojen tulosta.
– Suomalaiset ovat olleet valmiita lisäämään taloudellista riippuvuutta oletetun keskinäisriippuvuuden ja hyvien naapurisuhteiden nimissä. Venäjän ei ole erityisemmin tarvinnut pakottaa Suomea tähän, mutta joissakin tapauksissa, kuten Fennovoiman ydinvoimalahankkeen yhteydessä, vähintäänkin epäsuoraa painostusta Suomea kohtaan kyllä harjoitettiin.
Tynkkynen sanoo, että huoltovarmuuden riskit kyllä tunnistettiin. Niihin varauduttiin poikkeuksellisen suurilla varmuusvarastoilla sekä hajautetulla energiapaletilla, mutta normaaleilla energiavirroilla ja kaupalla tapahtuvaa vaikuttamista ei hänen mukaansa osattu nähdä ennen vuotta 2022.
Venäjän edullinen fossiilinen energia hidasti osaltaan uusiutuviin energianlähteisiin siirtymistä ja tämä myös osaltaan syvensi Venäjän hyökkäyssotaa seurannutta energiakriisiä Suomessa.
– Vaikka Suomessa alettiin 2010-luvulla markkinasyistä investoimaan enemmän uusiutuvaan energiaan ja riippuvuus venäläisestä energiasta taittui laskuun vuodesta 2016, oli valtavirran näkemys Venäjä-kaupan riskeistä epärealistinen. Tämä johti siihen, ettei venäläisestä energiasta irtautumisessa pidetty suurta kiirettä ennen kevättä 2022.
Suomi kuitenkin onnistui irtautumaan melko ripeästi venäläisen energian käytöstä hyökkäyssodan alkamisen jälkeen, joidenkin arvioiden mukaan jopa helposti. Tynkkysen mukaan tämä onnistui, koska pohja oli jo valmiiksi vahva.
– Suomen kannalta oleellista eurooppalaisittain verrattain vähäisiin vaikutuksiin venäläisestä energiasta irtautumisessa oli se, että energiapalettimme oli hajautettu, vihreä siirtymä jo hyvin vauhdissa ja kaasun osuus energiantuotannosta riittävän alhainen.
Energiakriisi iski silti myös Suomeen, ja riippuvuuden tuoma haavoittuvuus tuli esiin.
Teboil ja pakotteiden iso kuva
Ajankohtaisena esimerkkinä Tynkkynen nostaa esiin Lukoilin ja Teboilin tilanteen. Hänen mukaansa Suomen Teboil-verkostolla ei ole merkittävää vaikutusta Venäjän öljynvientituloihin, mutta asian poliittinen ulottuvuus on suuri. Tynkkysen tulkinta pakotteiden taustalogiikasta on kriittinen ja osin avoin – hän korostaa, että lopulliset vaikutukset selviävät vasta ajan myötä.
– Aika näyttää ovatko Trumpin asettamat pakotteet pikemminkin tapa hankkia Lukoilin kansainväliset öljylähteet ja -jalostamot yhdysvaltalaisomistukseen tai jopa Trumpin lähipiirille, vai onko sanktioista laajempaa vaikutusta Venäjän öljynvientituloihin. Vaikutukset riippuvat pitkälti siitä, onko Trump asettamassa pakotteita venäläistä öljyä ostaville maille, etenkin Kiinalle ja Intialle. Yhdysvallat näyttää hamuavan öljyvarantoja maailmanlaajuisesti ja paine Venezuelan hallintoa kohtaan liittyy tähän.
Suomen kannalta keskeinen opetus liittyy kuitenkin ajoitukseen: Tynkkysen mielestä Teboilin huoltamot olisi pitänyt saada pois venäläisomistuksesta jo keväällä 2022, jotta nyt mahdollisesti edessä olevalta huoltamoverkoston harvenemiselta olisi voitu välttyä. Samalla hän huomauttaa, että venäläinen vaikuttaminen käyttää tilannetta propagandassa Suomen hämmentämiseksi ja heikentämiseksi.
Läksy, joka kannattaa muistaa
Tynkkysen viesti on lopulta suoraviivainen: Venäjä on käyttänyt energiaa järjestelmällisesti vallan työkaluna, ja Eurooppa ymmärsi tämän liian myöhään. Nyt opitut läksyt on pidettävä kirkkaana mielessä myös tulevaisuuden energiavalinnoissa, sillä riippuvuuksien synty on hidasta, mutta niiden seuraukset voivat realisoitua äkisti.
– Meidän pitäisi nähdä Venäjän, Kiinan ja muidenkin autoritääristen maiden strategioiden ydin: kuinka nämä pyrkivät käyttämään kaikkia laillisia ja laittomia keinoja oman asemansa parantamiseen ja liberaalidemokraattisten maiden heikentämiseen. Tässä strategiassa energia- ja raaka-ainevirrat näyttelevät tärkeää roolia geoekonomisten riippuvuuksien sekä geopoliittisen, pakottavaan perustuvan vaikuttamisen synnyttämisessä.
FT Veli-Pekka Tynkkynen toimii Venäjän ympäristöpolitiikan professorina Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa sekä Venäjän energia- ja luonnonvarapolitiikan dosenttina Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Yli 25-vuotisella tutkijanurallaan hän on keskittynyt Venäjän energia- ja luonnonvarapolitiikkaan sekä EU:n ja Venäjän energiakauppaan erityisesti turvallisuuden näkökulmasta. Suomen Akatemia, Strategisen tutkimuksen neuvosto, Valtioneuvoston kanslia, Koneen Säätiö sekä Business Finland ovat rahoittaneet useita Tynkkysen johtaman kansainvälisen tutkimusryhmän hankkeita.
Tynkkynen on myös yksi Energiaviraston Uusiutuvan energian päivän pääpuhujista. Lue lisää tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan!
