Ilmasto

Energianeuvonta tukenasi – onnistu remonteissa

Energia-asioihin ja remontteihin saa asiantuntevaa ja luotettavaa neuvontapalvelua maksutta Motivan kuluttajaneuvonnasta ja maakunnissa toimivilta alueellisilta energianeuvojilta. Energiavirasto rahoittaa ja koordinoi alueellista energianeuvontaa.

09/2021

teksti Motiva

kuvat Pexels

“Energianeuvonta tavoittaa jo monia, mutta silti läheskään kaikki eivät tunne ja tiedä palvelun saatavuutta. Siksi viestimme energianeuvonnasta ja alueellisista energianeuvojista Energianeuvonta tukenasi -viestintäkampanjassa syys–lokakuussa”, sanoo asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivan energianeuvonnasta.

Monessa taloyhtiössä ja pientalossa pähkäillään parhaillaan muun muassa kiinteistön lämmitysjärjestelmän uudistamista, sähköautojen latauksen järjestämistä tai aurinkoenergian käyttöönottoa. Päänvaivaa riittää, on sitten pientalon omistaja tai taloyhtiön hallituksen jäsen, isännöitsijä tai asukas. Päätöksenteko vaatii paljon selvittelyä, sopivien urakoitsijoiden etsimistä ja oikea-aikaista etenemistä. Tietoa on tosi paljon saatavilla, mutta on vaikea tietää, mikä neuvo on oikea. Ratkaisujen valinta ja päätöksen teko helpottuu, kun kysyy apua energianeuvonnasta.

“Energianeuvonta tekee yhteistyötä myös kuntien, energiayhtiöiden ja muun yrityselämän edustajien kanssa. Yhteistyön myötä on mahdollista tavoittaa laajemmin eri kohderyhmiä ja saada parhaat ratkaisut nopeammin käyttöön. Näin myös edistetään ilmastotavoitteiden saavuttamista”, sanoo Energiavirastossa alueellisesta energianeuvonnasta vastaava Johanna Kirkinen.

Energianeuvonta palvelee eri kanavissa

Motivan energianeuvonnan palvelut tavoittaa helposti sähköpostilla, chatilla ja Asiaa energiasta -Messengerissä. Lisäksi jokaisessa maakunnassa toimii myös oma energianeuvoja, jonka tehtävänä on auttaa taloyhtiöitä, kotitalouksia, kuntia ja pk-yrityksiä energia-asioissa.

Alueellinen neuvoja opastaa sähköisesti, puhelimitse, neuvontatapahtumissa, verkossa tai jopa ihan henkilökohtaisesti. Neuvonnassa kysytyimpiä aiheita ovat olleet erilaiset lämpöpumppuihin, aurinkopaneeleihin ja tukiin liittyvät asiat.

Energianeuvonta toimii verkostona

Alueellisten energianeuvojien verkostotyö Motivan ja Energiaviraston kanssa mahdollistaa ajantasaisen ja parhaan tiedon tarjoamisen neuvottaville. Yhteisten kampanjoiden toteuttaminen onnistuu valtakunnallisesti ja paikalliset näkökohdat huomioiden.

Neuvontaverkoston kuluneen vuoden iso ponnistus on ollut asunto-osakeyhtiöille ja vuokrataloyhtiöille suunnattu kampanja, jossa muun muassa lanseerasimme taloyhtiön energiatarkastuksen ja taloyhtiöfoorumin sekä toteutimme asukaskampanjan vuokrataloyhtiöille. Kevään 2021 aikana tavoitimme yli 250 000 vuokratalon asukasta, energiatarkastuksia tehtiin monille taloyhtiöille ja taloyhtiöfoorumeita käynnistettiin ympäri Suomea.

Motivan kuluttajaneuvonnasta ja maakunnissa toimivilta alueellisilta energianeuvojilta saa asiantuntevaa ja luotettavaa neuvontapalvelua energia-asioihin ja -remontteihin, joten yksin ei tarvitse jäädä asioita ratkomaan. Neuvontapalvelut tilaa ja rahoittaa Energiavirasto.

Lisätietoa

Kuluttajien energianeuvonta
Energianeuvojat maakunnissa
Asiaa energiasta

Energiavirasto
Johanna Kirkinen
johanna.kirkinen@energiavirasto.fi
puh. 0295 050 175

Motiva Oy
asiantuntija Päivi Suur-Uski
paivi.suur-uski@motiva.fi
puh. 044 300 1369

Lue myös

Ilmasto

Tehokas viranomaisyhteistyö tarkastustoiminnassa tuo etuja toimijoille ja viranomaisille

Energiavirasto valvoo jakeluvelvoitelain alaisia jakelijoita ja suorittaa jakelijoihin kohdistuvia tarkastuksia. Tarkastuksia toteutetaan myös yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Mitä tarkastuksilla oikeastaan tavoitellaan? Miten yhteistyö valvonnassa toimii?

02/2025

Ilmasto

Polttoaineen päästökauppa tulee – mitä se tarkoittaa?

Euroopan unioni ottaa käyttöön uuden päästökauppajärjestelmän, ETS2:n, joka ulottuu liikenteestä rakennusten lämmitykseen ja koskettaa lopulta lähes jokaista kuluttajaa. Kysyimme Energiaviraston asiantuntijoilta, mitä polttoaineen päästökauppa tarkoittaa, keitä se koskee ja miten se vaikuttaa jokaiseen suomalaiseen tulevina vuosina.

05/2025

Ilmasto

Suomen päästökauppalaitosten päästöt edelleen laskussa

Suomen päästökauppalaitosten yhteenlasketut päästöt olivat 13,3 miljoonaa hiilidioksiditonnia vuonna 2024. Päästöt laskivat 14 prosenttia edellisvuodesta. EU-tasolla päästökauppalaitosten päästöt olivat noin 1,0 miljardia hiilidioksiditonnia, mikä tarkoittaa noin 7 prosentin laskua edellisvuodesta.

06/2025