Ensi joulukuussa ilmastoneuvottelijat kokoontuvat Puolan Katowiceen. Heidän tavoitteenaan on sopia Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden täytäntöönpanosta. Työn alla on Pariisin sääntökirja, jossa sovitaan päästöjen mittaamisesta ja seurannasta.
”Aina deadlinen lähestyessä näyttää synkältä, mutta usein jonkinlainen kompromissi löytyy. Toisaalta tilanne on nyt monella tavalla haastavampi kuin sen kuviteltiin olevan vuonna 2015, jolloin moni meistä oli optimistinen ja toiveikas. Pariisi oli tärkeä edistysaskel. Siellä luovuttiin ylhäältä alas asetettavista tavoitteista, sovittiin syklisestä tavoitteiden kiristämisestä ja seurannan läpinäkyvyydestä”, toteaa ilmastoneuvotteluja seuraava kansainvälisen politiikan tutkija Antto Vihma.
Vihma toimii Ulkopoliittisen instituutin vanhempana tutkijana ja Itä-Suomen yliopiston dosenttina. Hän on seurannut kansainvälistä ilmastopolitiikkaa vuodesta 2007 lähtien. Vihma toteaa tilanteen synkentyneen olennaisesti vuonna 2016 Donald Trumpin valtaannousun myötä. Tämän osui jo valmiiksi levottomaan aikaan maailmanpolitiikassa. Brexit eteni, Kiinan nousu jatkui ja maailma moninapaistui entisestään. Seurauksena EU:n muskelit, eli yhtenäisyys ja kyky näyttää johtajuutta, pienenivät.
Konsensushakuisen neuvottelurupeaman vetäminen on tällä kertaa Puolan vastuulla. ”Joskus YK on ajasta jäljessä. Ilmastokokouksen puheenjohtajuus kiertää maantieteellisesti niin että Itä-Eurooppa nähdään yhtenä ryhmittymänä, ja nyt vuoro on Puolalla jo kolmatta kertaa kymmenen vuoden sisään”, Vihma sanoo.
”Voi olla, että saamme joulukuussa kompromissin Pariisin säännöistä, mutta on epäselvää, pysyykö Pariisin suuri saavutus vai pyrkiikö vanhanajan palomuuri tekemään paluuta. Annetaanko Kiinalle ja nouseville talouksille erilaisia sääntötulkintoja kuin vanhoille teollisuusmaille? Toivon että näin ei tapahtuisi, mutta EU voi joutua kovaan paikkaan neuvotellessaan ilman Yhdysvaltojen taustatukea.”
Pariisissa sovitut yhdenmukaiset säännöt ilmastoimien raportoinnista ja läpinäkyvyydestä olisivat Vihman mukaan niin suuri edistysaskel, että niiden vesittyessä hän toivoisi EU:n jopa hylkäävään erittäin kehnon sääntökirjaluonnoksen.
Haussa ilmastojohtaja
Pariisin tavoitteisiin yltäminen on haastavaa. Tähän mennessä sovittujen toimien arvioidaan rajoittavan ilmaston lämpenemisen reiluun kolmeen asteeseen. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuore raportti esittää, että ilmaston lämpenemisen rajaaminen 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta on välttämätöntä ja vaatii nopeita ja rajuja päästöleikkauksia. Tällä hetkellä yleistä toiveikkuutta syövät sekä EU:ssa että globaalisti ilmastojohtajuuden ottama takapakki. Tavoitteita on haastavaa kiristää riittävästi.
”Pariisin sopu oli vahvasti Kiinan ja Yhdysvaltojen sopu, jonka takana oli valtava panostus Obaman hallinnolta. Tämä voima on nyt vaihtanut suuntaa ja se tekee myös Kiinasta huomattavasti hankalamman kumppanin.”
Yhdysvalloissa presidentti Trump on purkanut ympäristösääntelyä monelle yllättävänkin johdonmukaisesti. Viime vuonna Yhdysvallat luopui voimalaitoksien päästöjä säännelleestä CLEAN power planista, tänä vuonna presidentin hallinto on keskittynyt liikennesektorin päästörajoitusten vesittämiseen. Vaikka Trumpin politiikan tielle osuu monia oikeudellisia kysymyksiä, tuloksia tulee vähitellen ja Obaman perintö murenee.
Moni onkin kääntänyt katseensa Kiinaan, Vihman mielestä virheellisesti.
”Kiina ei ole ilmastopolitiikan johtaja myöskään tulevaisuudessa. Kiinassa on isoja, vaikuttavia muutoksia käynnissä, mutta sen prioriteetit ovat muualla. Kansainvälisen politiikan näkökulmasta Kiina on aika hankala kumppani mitä tulee sääntöperäiseen maailmanjärjestykseen. Ilmastopolitiikassakaan Kiina ei ole mikään johtajuuden rakentaja. Kun puhutaan Kiinan johtajuudesta, kyse on eurooppalaisesti utopiasta. Kun USA ei ole enää johtaja, niin jonkun on oltava. Näkemys ei nojaa siihen, miten Kiina toimii.”
Vihma huomauttaa myös maailman ilman ilmastojohtajaa olevan mahdollinen. Euroopan unionin saappaiden kokoa ilmastopolitiikassa on hänestä vaikea arvioida. EU on osiensa summa, sillä sen vaikutusvalta nojaa verkostoihin ja jossain määrin taloudellisiin suhteisiin.
”Muut isot pelaajat ovat ketterämpiä, joten EU ei voi koskaan olla neuvotteluiden loppuratkaisija. Sen pitää olla pitkäjänteinen, tietä näyttävä pelaaja. Parhaimmillaan EU on ollut sillanrakentaja myös kehitysmaiden suuntaan”, Vihma linjaa.
EU:n voima on aina suhteessa sen yhtenäisyyteen. Vihman mukaan sellaista yhtenäisyyttä ei ole löytynyt, että EU olisi pystynyt käyttämään tehokkaasti omaa talousaluettaan ilmastopolitiikan ajamiseen. Talous voisi olla EU:n voimavara, kun siltä ei suurvaltojen tapaan löydy neuvotteluarsenaalista geopoliittisia kytköksiä.
Ilmastosta identiteettipolitiikkaa
Yhtenäisyys EU:n ilmastorintamalla rakoilee nyt jäsenvaltioiden sisäpolitiikan myötä, sillä ilmastojohtajaksi profiloitunut Saksa ei ole valmis kiristämään tavoitteita.
”Oikeistopopulismi haastaa ilmastopolitiikkaa yhä vahvemmin. Angela Merkelin oikea laita vuotaa. Merkel ei kannata EU:n 2030 tavoitteiden nostamista, hän ei siis ainakaan nyt ole valmis lähtemään tähän taistoon. Jännittyneenä ja ahdistuneena odotan seuraavia merkittäviä EU-alueen vaaleja. Populistinen liikehdintä tekee järkevästä ilmastopolitiikasta vaikeampaa”, Vihma sanoo.
Vihman huolena on ilmasto- ja energiapolitiikan luisuminen identiteettipolitiikan puolelle. Hän kuvaa Trumpin puoltavan hiilivoimaa vetoamalla identiteetteihin talousargumenttien sijaan. Samankaltaista keskustelua käydään jo laajasti ilmastotoimien ympärillä. Suomessakin tuulivoimaa vastaan on lennätetty muutama lepakko kiitettävällä mediahuomiolla.
Vihma käy aihepiiriä läpi tuoreessa Jarno Hartikaisen, Hannu-Pekka Ikäheimon ja Olli Seurin kanssa julkaisemassaan kirjassa Totuuden jälkeen. Totuuden jälkeisellä ajalla kuvataan olosuhteita, joissa tieto vaikuttaa mielipiteenmuodostukseen vähemmän kuin tunteet ja omat uskomukset.
”Pelkään, että tämä tulee politiikassa yleistymään. Se avaa synkkiä näkymiä, mutta kutsuu myös ratkaisemaan ongelmaa valistuksen hengessä. Vuonna 2018 täytyy puhua myös aikaikkunasta, koska meillä ei ole käytössä vuosikymmenten pelivaraa. En haluaisi synkistellä, mutta on hankala olla olematta syvästi huolestunut.”
