Tekijät

Verkostot vauhdittivat talven energiansäästökampanjaa

Kuluttajien energiatietoisuus harppasi kertaloikalla monta astetta korkeammalle talven tuiskeissa. Energiamarkkinoista, sähkön ja polttoaineiden hinnoista sekä säästövinkeistä riitti puhetta kuin päivän säästä – niin mediassa, työpaikoilla kuin torikahviloissakin. Astetta alemmas -talkoissa sisukkuus ja yhteisvastuullisuus osoittivat voimansa haastavassa talvessa.

04/2023

teksti Leila Timonen

kuvat Astetta alemmas

Viime syksynä suomalaiset lähtivät tiiviissä yhteisrintamassa kohti epävarmaa energiatalvea. Liikennepolttoaineet kallistuivat ja jo kesällä ja sähkön pörssihinta kävi poikkeuksellisen korkealla. Venäjän sotatoimien seuraukset alkoivat näkyä suomalaisille kuluttajille erityisesti energiaostojenn kallistumisena.

Iso kysymys oli se, riittääkö sähköä kaikille käyttäjille kaikissa tilanteissa läpi talven. Tuontiyhteydet Venäjältä oli katkaistu keväällä, Olkiluodon kolmosreaktorin käyttöönotto oli vasta edessä eikä talven pakkasjaksojen kovuutta tai pituutta kannattanut arvailla.

Oli tarpeen varautua, jos ei pahimpaan niin ainakin poikkeukselliseen, talveen. Teollisuuden ja yritysten pitkäjänteinen energiatehokkuustyö antoi luottoa siihen, että suuret energiankäyttäjät ovat valveilla. Nyt oli syytä herättää suomalaiset kotitaloudet sähkönsäästöön, 1970-luvun öljykriisin tapaan.

Voimat yhden viestin taakse

Energiaviraston energiatyöohjelma Motivan toimeenpanemana sisältää vuosittain satoja toimenpiteitä, joilla vauhditetaan energia- ja ilmastotavoitteiden toteutumista yhteiskunnassa eri kohderyhmissä, verkostojen ja kumppaneiden kanssa. Energia-asiat ovat yhteisellä pöydällä vuoden jokaisena työpäivänä.

Energiatyöohjelman kuluttajaviestintä ja energianeuvonta sekä 18 maakuntaa kattava alueellisten energianeuvojien verkosto ovat jo vuosia opastaneet suomalaisia asumisen energiatehokkuudessa ja uusiutuvan energian osuuden lisäämisessä lämmityksessä ja muussa energiankäytössä.

”Alkukevään viikot osoittivat, että perustyön rinnalle tarvitaan koordinoitu ja yhdenmukaisesti sanoitettu kampanja. Koordinaattorin tehtävät annettiin Motivalle, missä oli valmiina onnistumisen kannalta olennaiset laajat verkostot ja toimintatavat kampanjaviestintään”, Energiaviraston johtaja Heikki Väisänen toteaa.

Energiaviraston nopea rahoituspäätös muodosti kampanjan pohjakassan, johon keskeiset toimijat toivat omat osuutensa. Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla koottiin valtionhallinnon ydinryhmä kampanjalle. Ympäristöministeriön, valtioneuvoston kanslian ja Sitran mukaantulo varmistivat, että kampanjan koordinaattorilla oli vahva selkänoja ja kansalaisviestinnässä yhtenäinen linja.

Kampanjaan osallistui yhteensä 865 yritystä, yhteisöä, kuntaa ja taloyhtiötä. Kampanja tavoitti välillisesti yli miljoona henkeä. Kumppanikirjeillä oli 35780 lukijaa. Kampanjamateriaaleja ladattiin 920 kertaa.

Koneisto valmiina käyttöön

Astetta alemmas -viestintäkampanjan suunnittelu käynnistyi ripeästi. Viitisenkymmentä toimijaa osallistui Motivan energianeuvonnan järjestämään työpajaan kesäkuussa 2022 muodostamaan yhteisiä ydinviestejä kampanjalle. Motivan energiatyöohjelmasta viestinnän ja energianeuvonnan projektien painopisteet siirrettiin kampanjan käyttöön.

Suomalaisten energiahuolet lisäsivät voimakkaasti yhteydenottoja energianeuvojiin jo keskikesällä. Energian kallistuminen ja uhkakuvat energian riittävyydestä herättivät kotitalouksia etsimään konkreettisia ja nopeavaikutteisia energiansäästökeinoja, joilla haluttiin varautua tulevaan lämmityskauteen. Energiaviraston uudella pikapäätöksellä alueelliseen neuvontaan ohjattiin kampanjan kautta lisäresurssia. Tämän ansiosta neuvonta- ja kampanjatoimet voitiin toteuttaa tehokkaasti kaikissa maakunnissa, lähellä kansalaisia.

Valmiiksi voidellun koneiston ja toimivien kumppanuussuhteiden avulla energiansäästöä alkoi konkreettisesti karttua.

Kampanjan jalkautuminen - 11 neuvontaorganisaatiota Manner-Suomen 18 maakunnassa, 1+15 monipaikkaista hybriditilaisuutta kumppaneille, 260 alueellista tapahtumaa ja mediakontaktia energiansäästöstä, yli 500 mediakontaktia ja esiintymistä Motivasta.Henkilökohtainen energianeuvonta - 3000 kirjattua neuvontakontaktia, 2000 omakoti- ja pientaloasukasta, toteutetuilla toimilla 11 300 MWh:n energiansäästö vuodessa, mikä vastaa 500 sähkölämmitteisen pientalon vuosikulutusta.

Media kysyi, asiantuntijat vastasivat

Astetta alemmas -kampanja sai näkyvän lähdön Eurooppa-foorumissa elokuussa Turussa. Tilaisuuden tallenne Yle Areenassa keräsi nopeasti kymmeniä tuhansia katselukertoja ja mediassa julkaistiin tusinoittain uutisia aiheesta. Median rooli kampanjan kirittäjänä oli tärkeä. Toimituksissa selkeytettiin ansiokkaasti monimutkaista energia- ja sähkömarkkinaa, listattiin erilaisiin koteihin ja kohteisiin soveltuvia energiansäästökeinoja ja laskettiin niille säästövaikutuksia.

Journalistisen sisällön rinnalla Astetta alemmas -talkoot näkyivät mainontana mediassa ja katukuvassa. Veikko villasukkineen astetta viileämmässä ja Veetin parin minuutin suihkussa pääsivät printtiin, Ylen tietoiskuihin, digimedioihin, jäähallien näytöille ja bussipysäkeille koko talveksi. Tämänkaltainen näkyvyys oli mahdollista vain media-alan huomattavalla vastaantulolla ja lukuisilla maksuttomilla mainospaikoilla.

Kampanjan medianäkyvyys - 840 artikkelia (printti- ja digilehdet) yli 130 mainospaikkaa ja radiokanavaa sekä Ylen yleishyödyllistä tietoiskua. Kampanjasivustolla 53 900 käyttäjää ja 70 700 istuntoa, 260 000 sivukatselua. 3,7 sivua istuntoa kohden.

Tiukassa paikassa tulokset punnittiin

Valtioneuvoston kanslian kuukausittainen kansalaisbarometri mittasi suomalaisten energiakestävyyttä ja säästöhalukkuutta, ja Fingridin kulutusfaktoja odotettiin aina kuukauden vaihduttua malttamattomina. Energiansäästöasenteita luotaava barometri ja tosielämän kulutustiedot kulkivat hyvässä synkronissa läpi syksyn.

Toimenpiteet 91 % suomalaisista tehnyt energiansäästötoimia, 48 % lyhentänyt suihkuaikaa, 50 % alentanut huonelämpötilaa, 51 % vähentänyt sähkölaitteiden käyttöä. Lähde VNK kansalaispulssi 9-12/2022 sekä 3/2023.

Huippusäästö saavutettiin joulukuussa, jolloin suomalaiset käyttivät kymmenen prosenttia vähemmän sähköä kuin vastaavaan aikaan edellisenä vuonna. Tuloksessa on huomioitu säätilan vaikutus kulutukseen. Säästöprosentin arvoa lisää huomattavasti se, että joulun alla koettiin talven tiukimmat ja tuulettomimmat säät – eikä Olkiluodon kolmosreaktori odotuksista huolimatta ollut käynnissä.

Fingridin tilastojen mukaan sähkönkulutus väheni merkittävästi loppuvuonna 2022. Esimerkiksi joulukuussa säästöä kertyi 7578 GWh, mikä oli 10 % vähemmän kuin vuonna 2021.

Energiaviraston ekonomistin Juha Teirilän tekemät analyysit paljastavat, että kotitalouksien aktiiviset kulutusjoustot vähensivät merkittävästi kiertävien sähkökatkojen mahdollisuutta ja rajoittivat pörssisähkön hintaa tehokkaasti. Ilman kulutusjoustoja sähkön pörssihinta olisi ajoittain ollut vielä moninkertaisesti suurempi kuin mitä hinnat joulukuun kalleimmilla tunneilla olivat. Tuntitason hetkittäinen säästö viikolla 50 ja helmi-maaliskuun kylmimpinä aamuina oli enimmillään jopa noin 12 – 14 prosenttia.

Kiinnostava huomio oli, että sähkönkulutuksestaan arkipäivinä tinkineet näyttivät siirtäneen kulutustaan viikonloppuun. Ja tämähän olikin juuri se viesti, jota suomalaisille lokakuusta lähtien tarjoiltiin: siirrä sähkönkäyttöäsi ajankohtiin, jolloin sähköä on tarjolla enemmän ja edullisemmin.

Kuva: Lämpötilan laskiessa sähkönkulutus lisääntyi, mutta selvästi vähemmän kuin aikaisempien talvien perusteella oli odotettavissa. Suurimmat vähennykset olivat noin 2000 MW:n luokkaa. Talven kylmimmät tunnit olivat 22.2. ja 7.3. Silloin kulutus oli korkeaa, mutta myös kulutussäästöt olivat suurimpia.

Kumppaneille kiitos

Astetta alemmas -kampanjan ytimessä oli kutsua suomalaiset yritykset ja yhteisöt mukaan kampanjaan ja viemään viestiä eteenpäin omissa ympyröissään. Yhteistyön voima ja aktiivisuus varmistivat, että oikeaa tietoa ja kannustusta oli jatkuvasti esillä myös yllättävissä yhteyksissä.

Kampanjakumppanit sitoutuivat itse kukin konkreettisiin energiatekoihin. Näinpä työpaikoilla, myymälöissä ja liikuntatiloissa on säädetty astetta alemmas lämpötiloja, uusittu valaistusta energiatehokkaammaksi, tarkistettu ilmanvaihdon käyntiaikoja, vähennetty saunavuoroja ja sammutettu katuvalaistuksia yöaikaan.

Palautteessa kumppanit arvioivat oman osallistumisensa yhteiskunnallisesti merkityksellisenä tekona. Monelle kumppanille kulunut talvi on osoittanut, että näennäisesti pienilläkin energiateoilla voi olla suuri merkitys, jota asiakkaatkin arvostavat.

Kuluneen talven kokemuksia kerätään talteen edelleen. Voimme hyvinkin kääntää viime vuoden ikävän yllätyksen ja hankalan energiatalven opeiksi, joilla suomalaiset säätävät astetta alemmas tulevinakin vuosina. Takataskussa on tietoa ja taitoja, joiden avulla energiankäyttö muuttuu harkitumpaan suuntaan ja kotitalouksilla on valmiudet sopeuttaa omaa kulutusta sähkön tuotanto- ja hintatilanteen mukaan.

Lue myös

Tekijät

Astetta alemmas -kampanja puree jo

Koko Suomen yhteiset energiansäästötalkoot ovat hyvässä vauhdissa. Fingridin mukaan sähkönkulutus on vähentynyt syys-marraskuussa 7–9 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Astetta alemmas -kampanja on saanut aikaan tulosta, joskin korkea sähkönhinta lienee paras piiskuri säästötoimiin.

12/2022

Tekijät

Luotettavaa ja puolueetonta energiatehokkuusneuvontaa pk-yrityksille

Energiatehokkuussopimukset tehostavat merkittävästi energiankäyttöä Suomessa ja ohjaavat sitä oikeaan suuntaan pidemmällä tähtäimellä. Teknologia-, elintarvike- ja kemianteollisuudessa sekä matkailu- ja ravintola-alalla energiatehokkuussopimuksen tavoitteisiin on sitoutunut paljon pk-yrityksiä, joiden energiatehokkuustyöhön on tarjolla neuvontaa ja tukea.

02/2023

Tekijät

Bisnesmokien kaava

Kirjailija, Talouselämän entinen päätoimittaja ja Ylen kolumnisti Pekka Seppänen nousee Uusiutuvan energian ajankohtaispäivässä lavalle aiheenaan energia-alan bisnesmokat ja mitä voimme niistä oppia. Vai opimmeko lopulta mitään?

01/2024