EU:n energiatehokkuusdirektiivi asetti jäsenmaille tiukat tavoitteet energiakäytön tehostamiseksi velvoitekaudelle 2014–2020. Suomi saavutti ne kirkkaasti, kun tulokset raportoitiin komissiolle huhtikuun lopussa.
Suomen kumulatiivinen energiansäästö oli noin 91 terawattituntia, mikä oli runsaat 85 prosenttia enemmän kuin Suomelle asetettu 49 terawattitunnin tavoite. Myös vuoden 2020 energian loppukäytölle asetetun 310 terawattitunnin enimmäistavoitteen alle mentiin reippaasti.
“Toteutuneeseen 271 terawattitunnin lukuun vaikutti koronapandemia, mutta ilman sitäkin olisi menty alle 300 terawattitunnin”, Energiaviraston energiatehokkuudesta vastaava johtaja Heikki Väisänen sanoo.
Kolmas energiatehokkuusdirektiivistä tullut tavoite oli valtion keskushallinnon vuoden 2020 energiansäästötavoite. Siinä Suomi saavutti 8 gigawattitunnin tavoitteen sijaan 18 gigawattitunnin säästön.
Pitkäjänteinen työ näkyy tuloksissa
“Tässä näkyy pitkäjänteisen työn tulos ja hyvä yhteistyö eri toimijoiden välillä. Suomessa on myös oikeasti keskitytty energiatehokkuuden parantamiseen, ei energian käytön rajoittamiseen”, työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen arvioi.
Heikki Väisänen kommentoi saavutusta jääkiekkotermein. “Luotto omaan tekemiseen on ollut Leijonien luokkaa. Oma suoritus ei ollut sinällään yllätys, koska meillä on ollut koko ajan kattava seuranta päällä. Olemme tienneet, että suoritustaso ja säästötulokset on kovaa luokkaa. Suurin yllätys oli ehkä se, että moni jäsenvaltio ei tavoitteita saavuttanut”, Väisänen toteaa.
Tirkkonen toivoo, että velvoitekauden tulokset oikovat osaltaan vääriä mielikuvia, joiden mukaan Suomi on tehnyt viime vuosina vain vähän energiatehokkuuden parantamiseksi: “Välillä tämmöisiä puheita kuulee ja ne harmittavat.”
Vapaaehtoinen järjestely tuottaa tuloksia
Motivan seurannan ja vaikutusten arvioinnin johtaja Ulla Suomi sanoo, että Suomessa vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset ovat olleet keskeinen keino saavuttaa energiankäytön tehostamistavoitteet: “Noin 45 prosenttia saavutetusta 91 terawattitunnin kumulatiivisesta säästöstä liittyi energiatehokkuussopimustoiminnalla saatuihin säästöihin.”
Energiatehokkuussopimuksista on Suomessa jo pitkä kokemus, sillä ensimmäiset sopimukset elinkeinoelämän ja valtion välillä allekirjoitettiin vuonna 1997. Nyt meneillään on kolmas sopimuskausi 2017–2025.
Ulla Suomi huomauttaa, että direktiivin velvoitteiden astuessa voimaan vuonna 2014 Suomella oli ollut jo pitkään käytössä valmis ja hyvin toimiva järjestelmä: “Näin pystyimme toimeenpanemaan direktiivin vaatimuksia käynnissä olevilla politiikkatoimilla. Emme menettäneet alussa yhtään vuotta uusien toimien suunnitteluun ja käynnistämiseen.”
Tämä oli Ulla Suomen mukaan tärkeää siksikin, että kumulatiivisen laskentatavan vuoksi kauden 2014–2020 ensimmäisinä vuosina saavutetut säästöt korostuivat.
Sopimukset kattavat ison osan energiankäytöstä
Energiatehokkuussopimusjärjestelmässä ovat mukana teollisuus, energia-ala ja yksityinen palveluala sekä kiinteistö- ja kunta-ala. Lisäksi oma sopimuksensa on lämmityspolttonesteiden jakelussa.
Energiatehokkuussopimuksissa on nyt mukana 686 yritystä ja niiden 7025 toimipaikkaa sekä 124 kuntaa ja kuntayhtymää. Sopimuksiin liittyneiden yritysten energiankäyttö kattaa noin 90 prosenttia teollisuuden energiankäytöstä. Mukana olevissa kunnissa asuu puolestaan yli 75 prosenttia maan väestöstä.
Valtio solmii energiatehokkuussopimukset yrityksiä edustavien toimialaliittojen ja kuntia edustavan Kuntaliiton välillä. Sopimusten valmistelua, kehittämistä ja toimeenpanoa hoitaa Energiavirasto työ- ja elinkeinoministeriön ohjauksessa. Motiva vastaa puolestaan sopimusten käytännön toimeenpanosta, joka sisältää monenlaista liittyneille tarjottavaa tukea sekä viestintään, raportointiin ja seurantaan liittyviä tehtäviä.
“Kaikkea menestyksellistä energiatehokkuustoimintaa tukee saumaton yhteistyö eri toimijoiden välillä. Suomessa on positiivinen ja hyvä yhteistyön meininki, jossa on voimaa”, Suomi korostaa.
Kustannustehokas ja toimiva järjestelmä
Myös Heikki Väisäsen mielestä sopimustoiminnan ehdottomia vahvuuksia ovat tiivis yhteistyö ja luottamus eri toimijoiden välillä. Viranomaisen näkökulmasta järjestelmä on myös hallinnollisesti kevyt. “Meillä pyörii koko järjestelmä sillä määrällä väkeä kuin esimerkiksi Britanniassa oli pelkästään maan velvoiteohjelman petoksia torjuvassa ryhmässä”, Väisänen suhteuttaa.
Väisäsen mukaan myös yritysten ja kuntien näkökulmasta järjestelmä on joustava ja kustannustehokas. Ne voivat itse valita, millä keinoilla energiansäästöjä toteutetaan ja mihin kohtaan sopimusjaksoa investoinnit ajoitetaan: “Lisäksi yritysten ja kuntien kanssa on tehty paljon kehityshankkeita, joissa uusien menetelmien ja toimintamallien kautta on luotu paljon uutta osaamista.”
Myös Juhani Tirkkonen korostaa yhteistyön myötä karttunutta osaamista: “Kun eri toimijoita tuodaan yhteen, opitaan toinen toisiltaan ja levitetään hyviä käytäntöjä. Yhteistyössä on samoja elementtejä kuin vähähiilisten tiekarttojen laatimisessa eri toimialojen kanssa.”
Kattava seuranta ja vaikutusten arviointi tärkeää
Ulla Suomi nimeää energiatehokkuussopimusten vahvuuksiin kattavan seurannan ja vaikutusten arvioinnin, jotka ovat olleet olennainen osa järjestelmää alusta lähtien. Tätä on tarvittu, sillä EU:n asettamat vaatimukset hyväksyttävien energiansäästötoimien seurannalle ja luotettavuudelle ovat vaativat.
“Suomen kannalta oli onni, että kauppa- ja teollisuusministeriössä (nykyinen työ- ja elinkeinoministeriö) ymmärrettiin jo energiakatselmustoiminnan ja energiatehokkuussopimustoiminnan alkumetreillä 1990-luvulla, että hyvä seuranta ja vaikutusten arviointi ovat täysin keskeisiä tuloksellisuuden osoittamiseksi ja jatkuvuuden takaamiseksi.”
Ulla Suomen mukaan kattavasta energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmästä, tietojen tarkistus- ja varmistusmenettelystä ja vaikutusten arvioinnista on ollut paljon hyötyä, kun Suomi on raportoinut EU:lle direktiivin mukaisia seurantatietoja.
“Velvoitekauden alussa vuonna 2014 Suomi oli ainoita maita, joilla oli olemassa oleva toimiva ja kattava seuranta merkittäville energiatehokkuuden politiikkatoimille. Siitä on syytä olla ylpeä. Se myös helpotti huomattavasti direktiivin velvoitteiden toimeenpanoa”, Suomi sanoo.
EU:n kiristyvät tavoitteet lisäävät haasteita
Energian käytön tehostaminen ja energiansäästö ovat nyt erityisen kuumia puheenaiheita EU:ssa. Ne ovat keskeinen osa Euroopan komission julkaisemaa Fit For 55 -ilmastopakettia, jonka sisällöstä on neuvoteltu syksystä lähtien.
“Jo siinä olevat tiukennukset energiatehokkuusdirektiivin tavoitteisiin ovat melkoisen huimat”, Väisänen toteaa.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen vaikutukset EU:n energiamarkkinoille lisäävät entisestään painetta tehostaa energian käyttöä. Toukokuussa komissio esitteli REPowerEU-suunnitelmansa, jossa ehdotetaan entisestään kiristettäviksi niin absoluuttisen energiankulutuksen tavoitteita vuonna 2030 kuin kauden 2021–2030 kumulatiivisen energiansäästövelvoitteen tavoitteita.
“Tavoitteiden kiristymisen lisäksi vaatimukset seurannalle sekä raportoitujen toimenpiteiden ja niiden säästöjen luotettavuudelle ovat kasvussa. Myös energiansäästötoimien kelpoisuutta rajoitetaan entisestään. Tämä lisää huomattavasti vaikeuskerrointa tavoitteiden saavuttamiseen vuonna 2030 – ainakaan kustannustehokkaasti”, Ulla Suomi toteaa.
Suomi pitää kiinni nykyisestä järjestelmästä
Nykyiset energiatehokkuussopimukset päättyvät vuoden 2025 lopussa. Mikä on sopimusjärjestelmän jatko, jotta EU:n entistä tiukemmat energiansäästötavoitteet saavutetaan?
“Lähdemme siitä oletuksesta, että vapaaehtoisille sopimuksille jää jatkossakin tilaa tiukkenevista tavoitteista huolimatta. Jos asia olisi täysin omissa käsissä, sopimuskausi 2026–2035 olisi päätöksenä neuvottelua vaille valmis”, Väisänen sanoo.
Hänen mukaansa tilausta uusille energiatehokkuussopimuksille on neuvottelupöydän kaikilla osapuolilla. Yhdeksi isoimmista haasteista hän nostaa asiantuntijaresurssien riittävyyden, sillä uusien sopimusten neuvotteluprosessi on aiempien kokemusten mukaan pitkä. Se vaatii paljon työtunteja vuosina 2023–2025. “Samaan aikaan pitäisi olla toimeenpanemassa Fit for 55 -paketin tuomaa lainsäädäntöä, joka tulee olemaan työläin ja todennäköisesti myös kivuliain harjoitus, joka EU:ssa on toteutettu.”
Tulevan sopimuskauden haasteeksi Väisänen nimeää myös sen, että energiatehokkuussopimuksissa mukana olevat yritykset ja kunnat ovat jo toteuttaneet vuosien varrella helpoimmat säästötoimet. Jatkossa energiatehokkuuden parantaminen on entistä haasteellisempaa: “Määräänsä enempää energiansäästöjä ei saa ulos. On keksittävä uusia keinoja.”
Juhani Tirkkosen mukaan Suomen lähtökohta direktiivineuvotteluissa on, että toimivuutensa osoittaneesta energiatehokkuussopimusjärjestelmästä pidetään jatkossakin kiinni: “Suurin haaste on EU:sta tuleva kiristyvä sääntely, mikä voisi vaikuttaa suomalaisen järjestelmän toimivuuteen.”
Tirkkosen mielestä vapaaehtoisen järjestelyn ehdoton vahvuus on, että yritykset ja kunnat voivat valita itse keinonsa energiatehokkuuden parantamiseksi. Energian käyttöä tehostaviin investointeihin kannustavat tulevina vuosina myös energian hinnan nousu ja hiilineutraaliustavoitteet: “Näitä investointeja toteutetaan ilman yksityiskohtaista sääntelyäkin”, Tirkkonen korostaa.
